Justus Elo - OCU
Arvoisa rakas kultainen mahtava maksava asiakas, päivää! Nimelläni ei niinkään ole tässä kontekstissa juuri väliä, puhukoon asia puolestaan. Yhdysvalloissa arvoisa presidentti Trump on viemässä koko elokuvateollisuuden alas elokuvatullisysteemillään, mistä analyytikkomme ennustavat suuria seurauksia. Hollywood ei ole välttämättä kohta enää elokuvan koti, minkä vuoksi on aika paljastaa suuri suunnittelmamme: Jyväskylästä tulee uusi Hollywood. Suunnitelma valmistui juuri, minkä vuoksi nyt koittanut yhteiskunnan rappio ei olisi voinut tulla parempaan aikaan. Me kuitenkin tarvitsemme myös jotain sisältöä, jolla kilpailla. Siksi arvoimme viimeaikaisten kotimaisten elokuvien joukosta yhden, jonka ympärille päätimme tämän kaiken rakentaa.
Pirjo Honkasalon Orendan unenomaisessa ja mystisessä aaltoilussa kohti… jotain on valtavasti potentiaalia johonkin suurempaan. Elokuvan rakenne on uniikki. Se on järjetön ja ilmiselvä samaan aikaan poikkeuksellisen, ööm, uniikilla tavalla johon sisältyy teemojen hierominen naamalle yhdistettynä hajanaiseen narratiivin, best of both worlds! Lisäksi mukana on roimasti viittauksia muihin teoksiin, mikä saa teoksen tuntumaan sellaiselta, että kyseessä on äärimmäisen älykäs elokuva, josta täytyy tykätä, vaikkei siitä saisikaan mitään irti.
Ehkä suurimpana potentiaalina näemmä kuitenkin Helsingin Sanomien viiden tähden arvostelun, josta saamme tukevan mummoyleisön, joista kukaan ei osaa avata muita nettisivuja vaan uskoo HS:n yksiselitteiseen monopoliasemaan, joka luonnolisesti merkitsee myös, että HS on aina oikeassa. Mummot menevät katsomaan Honkasalon uutuutta varauksetta ja suosittelevat sitä ystävilleenkin, koska olihan siinä aina yhtä lupsakka Hannu-Pekka Björkman, hän on näytellyt myös teatterissa, hän on oikea taiteilija. Siksi rautaa tulee takoa nyt, kun nämä mummot ovat, jos eivät enää kuumia, niin sentään vielä elossa ja saamme puristettua heistä viimeisetkin perintörahat ja tarjottua heille immerssiivisiä kulttuurikokemuksia tai jotain. Siksi nyt seuraa meidän ylpeänä esittelemä suunnitelma OCU:lle - Orenda Cinematic Universelle.
2026:
3.5. Orenda 2: This Time It’s Personal
Synopsis: Häiden/hautajaisten/kirkkofiilistelyn (whatever) jälkeen Nora palaa kaupunkiin osaksi yhteiskuntaa. Natalia jää saarelle kasvattamaan sen pikkupojan, jonka Orenda-voimat ovat kasvaneet aiempien elokuvien aikana. Noralle kuitenkin käy ilmi, että hänen miehensä/poikaystävänsä/exänsä (whatever) on palannut ja hän olikin lavastanut kuolemansa. Mies janoaa kostoa ja päättää hyökätä saarelle uuden armeijansa kanssa. Armeijalla paljastetaan olevan mystinen rahoittaja. Pojan täytyykin masteroida Orenda-voimansa suojellakseen Nataliaa ennen kuin on liian myöhäistä! Haluamme kertoa henkilökohtaisen tarinan siitä, miten perhe aina voittaa isot ja ahneet korporaatiot, koska sellaiset tarinat tuottavat tosi hyvin.
Viittauksia tuleviin elokuviin: Lopputekstien jälkeen selviää, että mystinen rahoittaja onkin vuoristoneuvos Tuura, mikä yhdistää Uuno Turhapuro -universumin Orendaan fanien innokkaan odotuksen jälkeen.
Huomiotavaa: En ihan ymmärtänyt mitä Orendassa tapahtui, muutoksia saa ehdottaa, mikäli joku nyt sattui tajuamaan jotain.
18.8. Natalia Rules!
Synopsis: Nykyteiniyleisölle suunnattu draamakomedia (saippuasarja) Natalian nuoruusvuosista ja pappielämästä. Natalia yrittää tasapainottaa elämänsä pappikoulun oppilaana paljastamatta omia Orenda-voimiaan ja siitähän seuraa vaikka mitä hauskoja sattumia ja kiusallisia tilanteita. Onneksi Natalialla on oma ystäväporukka, joiden tuen avulla kaikki varmasti selviää. Natalia ja kamut käyvät kahvilla, puhuvat ihastuksistaan ja selvittävät toistensa tunnesolmuja. Ou yeah, slay queens! Luvassa on paljon iconic-hetkiä, koska nämä hahmot ovat niin brat.
Viittauksia tuleviin elokuviin: Natalia Rulesin teinihahmot ovat niin loveable, että heidän varaan voidaan todennäköisesti rakentaa myös runsaasti spinoff-elokuvia JA sarjoja. Sarja julkaistaan uudessa Oranda Fulltime -suoratoistopalvelussa, jonne muutkin universumin tuotteet ilmestyvät pikkuhiljaa.
Huomioitavaa: Natalia on alkuperäisessä elokuvassa lesbo, mutta muutimme sarjaa varten hänet heteroksi, jotta natseille ei tule ulkopuolinen olo. Voiko alkuperäistä elokuvaa muokata jälkikäteen? Lesboja varten sarjassa on kuitenkin kaksi tyttöhahmoa, joilla on ilmiselvästi romanttinen kemia, mutta eivät saa missään jaksossa:
pitää käsistä kiinni
suudella tai harrastaa yhdyntää, edes platonisesti
sanoa “rakastan sinua”
hankkia toisilleen lahjoja
käydä keskustelua liittyen mihinkään feministiseen
sanoa mitään negatiivista pojista paitsi juorutessaan toisilleen koulun oppilaista, u know just girls being girls aaaa
Näin queer-nuoret kokevat itsensä samaan aikaan tarpeeksi edustetuiksi jatkaakseen sarjaa, mutta tarpeeksi arvottomiksi, jotta eivät radikalisoidu ja ajattele, että median tulisi hyväksyä heidät itsenään. Tämä ei ole mitään vitun hifistelyä, tämä on bisnestä.
2027
31.2. Orenda Presents: Wild at Orendart
Synopsis: Nuorille suunnatun Natalia Rulesin jälkeen haluamme vedota vanhempaan yleisöön tekemällä jotain, mikä tuntuu taiteelta. Ohjaajaksi pestaamme David Lynchin, joka todennäköisesti suostuu, koska onhan hänen äitinsä isoisä suomalainen. Elokuvassa nuori Nora menee Kallioon elämään sekavaa taiteilijaelämää halunaan tulla koko Suomen suurimmaksi oopperalaulajaksi. Noralle kuitenkin pikku hiljaa paljastuu synkkä totuus oopperateollisuudesta, joka onkin oikeasti kovin kieroutunut. Mukana paljon lynchmäisiä outoja kuvia ja lynchmäisiä vilkkuvia valoja ja lynhcmäisiä hahmoja ja muuta lynchmäistä. Mukana on myös paljon intertekstuaalisia taideviittauksia, mikä tekee elokuvasta automaattisesti monitasoisen.
Viittauksia tuleviin elokuviin: Poikkeuksellisesti Orenda Presents: Wild at Orendart ei sisällä pohjustusta tuleville elokuvilla vaan enemmänkin osoittaa, että taide-elokuvatkin voivat olla osa OCU:ta ilman pohjustusta tulevaan. Iso suunnitelma on, että tämän johdosta yhä useampi indie-ohjaaja kiinnostuisi OCU:sta, minkä tuloksena lopulta kaikki elokuvat ikinä olisivat osa samaa universumia ja jatko-osia jollain tasolla.
Huomiotavaa: David Lynch on kuollut, missä on hyviä ja huonoja puolia. Lynchin kuolema antaa hänen viimeiselle elokuvalleen valtavasti kaupallista nostetta, mutta vaikeuttaa elokuvan tekemistä. Parhaat tuottajamme kehittelevät ratkaisua parasta aikaa!
3.13. Or3nda
Synopsis: Päihitettyään miehen ja Tuuran armeijan Natalia ja Nora ymmärtävät, että pikkupojan hiljaiselo ei tule onnistumaan, koska tämän Orenda-voimat ovat yksinkertaisesti liian suuret. Pikkupoika lausuu pelonsekaisena loitsun, jonka pitäisi poistaa Orenda-voimat, mutta loitsu avaakin portaalin toiseen todellisuuteen, josta ilmestyy ilkeä versio pikkupojasta, joka haluaa kostaa koko yhteiskunnalle, koska hän itse on erilainen kuin muut. Hyvällä pikkupojalla onkin nyt tiukka moraalinen dilemma, antaako hän koko yhteiskunnan ja itsensä kuolla vai ei. Elokuvan koskettavimmassa kohtauksessa Natalia uhraa itsensä lausuessaan pikkupojalle viimeisen sanansa “uskoin sinuun aina eniten, paitsi kun olin pappi silloin uskoin eniten Jeesukseen”. Tämä motivoi pikkupoikaa tulemaan hyväksi uudestaan. Maailma pelastuu, mutta multiversumi on nyt auki.
Viittauksia tuleviin elokuviin: Multiversumista tulee suuri keskittymispiste seuraavissa elokuvissa. Lopputekstien jälkeisessä kohtauksessa käy ilmi, että Väinämöinen on saapunut Helsinkiin varoittamaan Noraa ja pikkupoikaa suuresta vaarasta. Haluamme, että tämä tulkinta Väinämöisestä on totuttua nuorempi, ja kasvaa elokuvien mittaan meille tutuksi Väiskiksi. Näin hahmosta tulee samaistuttava myös uudelle sukupolvelle. Haluamme kuitenkin pysyä hahmolle uskollisina antamalla Väinämöiselle parran, minkä takia ykkösvalintamme rooliin on Roni Back.
Huomioitavaa: Elokuvassa on paljon erikoistehosteita, hahmoja ja tapahtumapaikkoja, mistä seuraa valtava työryhmä. Älkää kuitenkaan huoliko, tämä maksaa itsensä takaisin, koska Suomen pienen elokuvaskenen vuoksi ainakin kuuden kriitikon koko saunakaveriporukka on mukana elokuvassa, mistä pitäisi seurata jokunen automaattinen viiden tähden arvostelu.
2028:
66.6. Neonvärinen Geeni Evankeliumi: End of Orenda
Synopsis: Kaiken pohjustuksen jälkeen luvassa on viimein se elokuva, jossa pikkupoika, Nora, Uuno Turhapuro, Antero Rokka, Nikander, Mielensäpahoittaja, Aatami Korpi, Tanhupallo, Väinämöinen, Rauno Repomies, Aapo, Juhani, Simeoni, Eero, Timo, Tuomas, Lauri ja Mc Manteli lyöttäytyvät yhteen tuhotakseen kauppaneuvos Tuuran imperiumin lopullisesti. Tuuralla on kuitenkin apuna on kuitenkin suomifiktion tunnetuimmat pahikset, Napapiirin Sankareiden Pikku-Mikko, Supermarsun Rasva-Antero sekä Iron Skyn Adolf Hitler. Elokuva kestää viisi tuntia, josta kaksi on kierrätettyä materiaalia aiemmista elokuvista ja kolme taistelemista autiossa Turussa. Rokka saa tietää, että Hitlerillä oli näppinsä pelissä myös hänen sotilasystävien kuolemissa, minkä vuoksi Rokka sankarillisesti päihittää hänet, mutta antaa hänen elää, koska kaikilla on oikeus toiseen mahdollisuuteen. Hitler tulee liittymään sankareihin myöhemmissä elokuvissa. Lopulta Väinämöinen käyttää taikasauvaansa tai mikä vittu sillä nyt onkaan tuhotakseen pahikset ja tämän seurauksena pahikset tuhoutuvat ja kaikki ovat onnellisia.
Viittauksia tuleviin elokuviin: Lopputekstien jälkeen nähdään kohtaus, jossa Nora ja pikkupoika ovat menossa syömään lounasta, mutta he huomaavat yhtäkkiä, että heidän ravintolan pöydässä heitä vastapäätä istuu Sanna Marin. Nora katsoo Marinia järkyttyneenä, koska eihän hän enää ole pääministeri. Nora pitää kuitenkin päänsä kylmänä ja kysyy Sannalta, onko lounasta. Marin vastaa dramaattisella äänellä: “oli mut Kekkonen söi sen”. Marin on onnistunut tuomaan Kekkosen takaisin, mikä johtaa suoraan OCU:n toiseen vaiheeseen, jossa keskiössä on Suomen politiikka. Vaihe loppuu, kun poliitikot muodostavat yhdessä suuren supersankarijoukkueen pahuutta vastaan event-elokuvassa “Jauhojengi”.
Huomioitavaa: Hahmoja on niin paljon, että kellään ei heistä ei ole juurikaan järkevää tekemistä, minkä seurauksena näyttelijöille ei tarvitse maksaa kovin paljoa, mutta saamme kaikki heidän faninsa teattereihin, boom boom boom. Hahmojen määrä avaa myös huikeasti mahdollisuuksia seuraaville spinoff-elokuvilla, joista on suunnitteilla ainakin jännäri “Veljeksiä seitsemän, surmanluoteja kahdeksan”, lastenelokuva “Risto Räppääjä armeijan leivissä” sekä eroottinen “Hytti nro 69”. Jatkosuunnitelma liittyen politiikkaan on hyvä kunhan ei oteta kantaa mihinkään suuntaan tai yritetä sanoa mitään mistään missään vaiheessa millään tasolla.
Tämä on luonnollisesti vasta alkua, odotan innolla mietteitänne suunnitelmasta ja sen mahdollisesta jatkosta, jonka voimme suunnitella yhdessä paitsi jos AI:n käyttö on tällöin jo salittua käsikirjoittamisessa, tällöin voimme, Lordia siteeratakseni, “kaataa päällemme shampanjaa”. Palataan asiaan. Pusuja ja haleja (mut ei sillee homosti tai edes heterosti tai mielellään myöskään platonisesti):
nimetön sponsori