eriscent - 18.2.2026

Bussin penkit ovat lomittain, ja jalkani hädin tuskin mahtuvat
liikkumaan selkänojan takana. Bussi on tyhjä, ja harmahtavat penkit
samanlaiset, millä matkustin mummon kanssa lapsena. Kello on lähemmäs
kymmenen illalla, kun bussi ajaa kotini ohitse. Sinne ei huvittaisi
nyt mennä, joten ohitan lähipysäkin itsestäni ylpeänä.

Lupaan jäädä vihoviimeisellä pysäkillä, mutta jään silti kyydistä
lähikauppani kohdalla. Vesipisarat tippuvat kireällä tahdilla mustalta
taivaalta suoraan päälleni, vaan välittämättä niistä, marssin
kauppaan. Enhän kerkeäisi käydä ostamassa syötävää, jos kävisin
päätepysäkillä tänään.

Nappaan hyllystä tavalliset ostokseni ja kaivan liki tyhjän lompakkoni
taskusta ennen kuin kadotan sen ja kävelen käytävään kaupan
ulkopuolelle. Rakennus ei ole kauppakeskus, vaikka sellaista
esittääkin. Ihan sama mitä se on, kovin ruma se on kuitenkin. Nojaan
penkittömän käytävän kylmään seinään, ja terävä viima osuu suoraan
luihin. Kuulen askelia, mekkalointia, joten lähestyn ihmisiä
autioutuneilla, harmailla sekä täysin tyhjillä käytävillä.

Löydän heidät, mutten näe heitä, eivätkä he minua. Kipuan kolmanteen
kerrokseen kepeänä kuin ilma ja seison kellertävän betoniseinän vinon
neliön muotoisessa reiässä, jossa hekin kenties ovat. Katson kaipuulla
rumaa, harmaata katua ja hieman vähemmän harmaata, mutta silti aivan
yhtä rumaa, neliskanttista rakennusta vieressäni. Jään odottamaan
aikaa, jolloin pääsisin sinne, vaikkei mielessäni välky ainuttakaan
aidon iloista muistoa. Epätoivoa ja epäonnistumisia täynnä, mutta
tarvitsen tutun, ei tasapainoisen, lohdun.

Odotan ajan loppua ja pian näen hänet. Hän on surullinen, kaihokas,
kaipaava muisto pirteän ulkokuoren alla. Vaan niin epätoivoisen
tärkeä. Laskeudun alas raikkaaseen, kaupungilta tuoksuvaan maahan ja
juoksen raskain askelin peräänsä kirkkaan oranssiin bussiin.

Haluan, halusin tavoittaa hänet. Nähdä hänen kasvonsa edes vielä
kerran läheltä, halata häntä, juoda viimeisetkin lohdun pisarat
kaulaltaan ennen kuin rintaani kouristaa ja tulee taas jano. Kuulla
hänen viimeiset ajatuksensa minusta ennen kuin pato pysäyttää ne.
Nähdä omin silmin olivatko hänen tunteensa pikkuruinen puro keskellä
metsää vaiko kaupungin hukuttava hyökyaalto. Tietää, olinko minä
ainoa, joka ei enää elänyt teidemme eron jälkeen. Ainakaan samana kuin
ennen.

Tuhannet tunnit ovat kulkeneet ohitseni kevyinä kuin yksittäiset
minuutit, eikä hän enää tunnistaisi minua. Hänen silmänsä
takaraivossani, enkä tiedä ajatteleeko hän sitä, että olenko minä
tässä vai en.

Istun, sisälmykseni tulessa. Liekit nuolevat hakkaavaa sydäntäni, vaan
olen liimannut itseni siniseen penkkiin. Odotan pysäkkiä.

—

Vieras katu on märkä muttei kylmä. Raskain askelin sillä kävelen minä.

Pysyn pyörällä kulkevan kaipuuni perässä.

Harmaat, merkityksettömät rakennukset kasvavat aina korkeammiksi kun
kävelytie muuttuu turhaksi ylikulkusillaksi. Sen alta autot eivät
kulje, sillä en kuule niitä.

Silta laskeutuu tunneliksi, joka haarautuu nimeämättömään määrään
suuntia. Kartta näyttää minulle, minne hän täältä kulkee.
Mutkitteleva, multainen tunneli, jonka seiniä reunustavat suurten
sienien ja puiden kirkkaat juuret, laskeutuu yhä syvemmälle maan alle.
Pilvipeittoisen taivaan lomasta aurinko paistaa juuri niihin pieniin
reikiin katossa, jotka valaisevat tien.

Pinkaisen juoksuun. En halua hänen pääsevän pois, mutta en myöskään
hänen huomaavan, että tarvitsen hänet. Tavallisesti alasimet painavat
jalkojani maahan, mutta nyt juoksen kuin lentäen. Hän kuitenkin vain
loittonee entisestään. Olen itselleni raskas taakka, mutta en tunnu
siltä nyt.

Ryömin ylös kolosta auringonpilkkuun. Nielen pari kyyneltä, jotka
yrittävät tippua maahan silmistäni. Olen keskellä kylmää
betoniviidakkoa joka vihaa minua. Avaan puhelimeni.

Akku huutaa, sitä on jäljellä kaksi prosenttia. Olen Vantaalla. Soitan
äidille, mutta hän ei vastaa, eikä siitä olisi hyötyä enää.

Nostan katseeni ylös ja kaukaisuudessa kohoaa tuttu monikattoinen,
hapettuneen kuparin kuuloinen ja tummanruskea rakennus. Katson
kaukaista Uspenskin katedraalia keskellä suurkaupunkia.